sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Uutta Outfittii


Lady Gaga - Gypsy


Huhhuh! Nyt vihdoinkin saan tämän postauksen julkaistua. Luonnoksissa tämä on ollut keskeneräisenä jo ikuisuuden, ja nää kuvatkin on varmaan kahden viikon takaa! Mutta viimeaikoina on ollut taas sen verran kiirettä, ettei tänne blogin puolelle ole heti ehtinyt.

Mutta kuitenkin! Tässä postauksessa haluan nyt näyttää nopeasti muutamia ostoksia, joita oon viimeaikoina tehnyt.

Untitled




Heti Lagy Gagan ARTPOP-albumin julkaisupäivänä päätin sännätä Anttilan levyhyllyille sitä etsimään. Ja siellä se nökötti odottamassa mua. Täytyy sanoa, että aluksi mulla oli kauheet enakkoluulot koko albumista, koska iTunes-festivaalin nähneenä, kaikki kappaleet vaikuttivat tosi oudoille ja erikoisille. Mutta olin taas kerran väärässä: Se levy on oikeesti loistava! Sieltä löytyy paljon kaikkia gagamaisia tanssibiisejä, ja eikä nyt pari vähän erikoisempaa kappaletta siellä välissä mitään haittaa. Ne tuo vaan mukavaa vastapainoa kaikelle. Mun lemppareiksi albumilta nousi ehdottomasti Gypsy. Ekaa kertaa sen albumiversiota kuunnellessa, odotin samanlaista kaunista balladia, jonka Gaga oli livenä esittänyt tästä Berliinissä. Mutta eiiii.. Sieltä paljastuikin aivan upea ja ihana tanssikappale. Se oli ehdottomasti ilosin yllätys albumilta! :)


Untitled

Takki/Only, Neule/H&M, Farkut/Cubus, Kengät/SpiritStore, Laukku/NewYorker (Saksa), Kaulakoru/Ur&Penn

Untitled

Untitled

Untitled


Harmaa neule/H&M 19,95€
Musta neule/H&M 24.95€
Meikkisuti/Citymarket 9.95€
Hiusliitu/Seppälä 4.95€
Kaulakoru/Ur&Penn 8€
Aurinkopuuteri/Citymarket 9.95€
Irtoripset/Citymarket 6.95€




Untitled

Untitled

Mun on vielä pakko mainita tosta piposta! Oon omistanut sen jo jonkin aikaa, mutta se on oikeesti niin täydellinen! Olin jo pitkään kolunnut nettikauppoja läpi etsien tollasta pipoa, ja yhtena päivänä se sitten oikeen pomppas silmien eteen Hullujen Päivien esitteessä. Ja koska en asu lähelläkään Stockmannia, pyysin äitiä tai iskää hakemaan sen, samalla kun menisivät töihin. Kumpikaan ei loppujen lopuksi päässyt sitä hakemaan, ja tämän takia tein jo edellisenä päivänä Stockan nettikauppaan tunnukset, jotta voisin sen sitten itse sieltä ostaa. Olin kuitenkin ihan varma, että se on netistä jo loppunut, koska pääsisin vasta neljältä koulusta. Ja arvasin ihan oikein, kaikkia muita oli tuotteita oli nettikaupassa vielä vaikka kuinka paljon, paitsi just sitä pipoa, jota mä oon jo pitkään etsinyt. Siinä sitten, yritin vielä soittaa äitille ja iskälle, pääsiskö ne kuitenkin sitä hakemaan. No, ei päässyt. Sitten lopuksi päätin, soittaa vielä mun veljelle ja pyytää, et voisko se mennä katsomaan, löytyykö sitä Turun Stockalta. Olin ihan varma, et se ei lähtis sinne yhen pipon takii, mut olin väärässä! Oikeesti hypin ilosta, kun kuulin, et se oli saanu viimesen kappaleen! Siihen päättyi sitten mun pipon metsästys. Jouduin kyllä, vielä maksamaan tietysti sen pipon hinnan takasin mun veljelle. Mutta ei se haittaa! Pipon hinta tais olla jotain 25 euroa, joka on mun mielestä kyllä aika kallis piposta. Mutta kun olin vertaillut vastaavien pipojen hintaa netistä, niin siellä ne pystyivät hyvinkin maksaa sen 80 euroa. Niimpä sitten ajattelin sen 25 euroa olevan ihan kohtuu hinta. :) Eikä harmita yhtään. Oon kuitenkin käyttänyt tota pipoa joka päivä. Se on vaan niin ihana!

Untitled

Untitled


Tässä nyt kaikessa lyhykäisyydessään tämä postaus. Vielä pitää jonkin verran kokeisiinkin jaksaa lukea, ja ens viikolla luvassa oliskin vielä ruotsi, saksa, ranska ja pitkä matikka... Ehkä mä niistä jotenkin selviin. Tänne blogiin ajattelin uutta postausta tulla kirjoittelemaan varmaankin heti torstaina tai perjantaina, millon mulla on jo kokeet ohi!

Mulla on viimeaikoina tullut kauhee hinku kaikkiin joulujuttuihin, ja mun tekis mieli ripustaa vaan jouluvaloja ympäri huonetta ja laittaa kynttilöitä palamaan. Täytyy kattoa, saanko mitään aikaseks. Voisin sitten jossain vaiheessa tehdä jonkinlaista joulupostauksen tyyppistä. Sitten ajattelin myös, jos tekisin joskus jonkinlaista liikuntapostausta, koska mua on purassut joku ihmeen liikuntakärpänen, ja oon viimeaikoina kuntoillut enemmän kun pitkään aikaan. Ohjelmassa olis myös vielä niiden parin vikan matkapostauksen julkaiseminen. Kyllä nekin sieltä vielä tulee! :)

tiistai 12. marraskuuta 2013

3. LONDON


ENVY - Am I Wrong



Moikka! Lontoo-postaukseni saa nyt jatkoa. Kaksi osaa olen jo ehtinyt kirjoittaa (1. osa2. osa). Edelliset postaukset olivat melko nähtävyyspainoitteisia, joten tässä yritän nyt enemmän keskittyä Lontoon kultturelliseen puoleen.

Toinen päivä Lontoossa käynnistyi upeasti pienellä kävelylenkillä Covent Gardeniin, joka sijaitsi ehkä sadan metrin päässä hotelliltamme. Covent Garden on markkinatyyppinen alue, jossa on paljon kaikkia kivoja kojuja ja pikkuputiikkeja. Jopa Muumi-kaupan sieltä bongasin! Kaikki tori/markkinatoiminta sijaitsi sellasessa suuressa hallin kaltaisessa sisäpihassa.

Yhdestä laukkukojusta löysin tosi kivan laukun, joka ei kuitenkaan sitten loppujen lopuksi tarttunut mukaan... Se olisi hyvin korvannut mun nykysen vakkarikäsilaukun, joka on jo vähän liikakin elämää nähnyt. Sinne laukkuun olisi mahtunut kaikki tarvittavat: lompakko ja avaimet, ja ehkä myös mun minijärkkäri! Se olis ollut aika hyvä uudeksi vakkarilaukuksi, muttei kuitenkaan vielä täydellinen. Eli toisin sanoen laukun bongaus saa nyt toistaiseksi jatkua! :)

Aamun alkajaisiksi, löysimmen kivan pienen aamiaispaikan Covent Gardenista. Ravintolan nimi oli muistaakseni Le Pain Quotidien. Join siellä yhden elämäni parhaimmista kaakaoista. Otin niin sanotun pienen kaakaon, ja yllätykseksi kaakao tarjoiltiinkin soppakulhon kokoisessa astiassa. Mutta ei se kuitenkaan mitään haitannut! Kaikki tuli joka tapauksessa juotua loppuun! Itse aamupala ei kuitenkaan ollut aivan niin hyvää kuin kaakao. Se saattoi hyvin johtua ihan vain annoksesta, jonka tilasin, mutta mitään ahaa-elämystä siitä ei kuitenkaan tullut.

Untitled

Untitled

Untitled

Jakku/Stockmann, Paita/Gina Tricot

Untitled

Untitled

Untitled


The Lion King -musikaali oli aivan upea kokemus! Kaikki lavasteet ja maskeeraukset oli viimeisen päälle kunnossa, ja laulusuoritukset olivat aivan huiput! Lemppareiksi musikaalista jäi ehdottomasti Rafiki ja Mufasa. Rafikin naisnäyttelijällä oli aivan upea, voimakas ja puhdas ääni. Monta kertaa Rafikin kappaleissa iho nousi aivan kananlihalle. Mufasa taas vaikutti hahmona aivan ihanalta, niin kuin oikeassa elokuvassakin. Se oli rohkee ja niin ihana, tosin välillä ehkä vähän tiukka ja ärtyisä. Jossain vaiheessa se oli tosi jännittävä ja ehkä vähän jollain tavalla pelottava, mutta kuitenkin myös tosi turvallinen. Mufasan näyttelijä osasi myös laulaa tosi hyvin, vaikken jostain syystä siitä paljoa muistakaan. Scarin näyttelijä oli myös nappivalinta! Se vaikutti niin scarmaiselta, enkä ois voinut kuvitella siihen rooliin parempaa henkilöä. Jos leffojen Scar olis ihminen niin se todella olisi juuri sellainen kuin tuo näyttelijä. Ei ollut mikään yllätys, että tuo Scarin näyttelijä oli hyvä, ainahan ne pahikset on! Ihan sama mistä on kyse, niin pahikset vetää aina hyvän roolisuorituksen. Simban aikuinen näyttelijä ei taas täysin iskenyt muhun... Jotenkin se vaikutti kokoajan tosi pelokkaalta ja lapselliselta, siinä ei vaan ollu sitä pientä johtajatytyyppii, jota se musikaali olis tarvinnut.

Maskeeraus ja puvustus oli aivan vertaansa vaille. Koko näytös henki ihanaa afrikkalaista yhteenkuuluvuutta, ja meikki vaan korosti tätä. Jokainen hahmo näytti tietyllä tavalla ihan kuin joltain taideteokselta. Eri värejä oltiin käytetty niin upeella tavalla, ja varsinkin Rafikin kasvot oli aivan upeet!

Puvuissa käytetty luovuus oli oikeesti kekseliästä! Mietin jo ennen matkaa, että miten ihminen saadaan toteutettua leijonan näköiseksi, mutta eihän tämä ollut ongelma eikä mikään. Lavalla esiintyi leijonien lisäksi myös kirahveja, antilooppeja ja norsuja, ja kaikkien näiden puvut olivat aivan käsittämätömän upeita ja kekseliäästi toteutettuja. Myös näyttellijöiden liikkeet, kävelytyylit ja eleet vaikuttivat tosi paljon kyseisen eläimen "olemukseen".

Timonin ja Pumban puvut olivat myös hienot, mutta kuitenkin mun mielestä liian "sarjakuvamaiset", ja ne muistuttivat liikaa piirretyä. Ne ei näyttänyt oikean näköiseltä mangustilta ja pahkasijalta. En tiiä voinko sanoo näin, mutta ne näytti liikaa Timonilta ja Pumbalta! Olisin kaivannut niiden pukuihin vähän enemmän realistisuutta, vaikka ne todella hienoilta näyttivätkin. Muutenkin mun mielestä Timonin ja Pumban jutut ja "vitsit" oltiin vähän tekemällä tehtyjä, ja musikaali ois pärjännyt paremmin ilman niitä...

Koko näytelmä noudatti tarkasti joka ikistä repliikkiä noudattaen alkuperäisen elokuvan kaavaa. Eikä ollut kovin vaikeaa arvata, mitä he seuraavaksi sanovat, kun on nähnyt Leijonakuninkaan varmaan 50 kertaa ennen. Välillä tämä kyllä hiukan ärsytti. Mun mielestä musikaalin olisi voinut muutaman repliikin lisätä tai edes hiukan muuttaa.

Tässä parin viimeisen kappaleen ajan haukuin nyt vähän koko musikaalia. Joten, jos nyt olette jättämässä menemättä sinne minun takia, niin menkää sinne silti! Lion King oli kokonaisuudessaan aivan uskomaton ja upea show. Itse menisin sinne ehdottomasti uudestaan vaikka heti ensi vuonna! Puvustus, maskeeraus ja laulusuoritukset ovat kyllä omaa luokkaansa. Ostin paikan päältä jopa CD- levyn musikaalin kappaleista. Ja ihan samalla tavalla mulla on sieltä noussut lempparibiisit esiin, kuin miltä tahansa muultakin levyltä. Tuohon alapuolelle laitoin nyt trailerin tosta musikaalista jos jotain kiinnostaa. Siitä näkee myös hieman enemmän maskeerausta ja noiden pukujen tekniikkaa. Sen alapuolella on sitten vielä mun lempparikappale tuolta kyseiseltä albumilta.





The Lion King Musical - He Lives in You



Untitled


Untitled

Untitled

Untitled

Untitled


Toinen musikaali, jota oltiin katsomassa oli Mamma Mia! Se oli myös todella hyvä, muttei kuitenkaan samaa tasoa kuin Lion King, eikä se haittaa mitään. Mamma Mia oli ennemminkin hyvän mielen musikaali! Ja tällä tarkoitan oikeasti hyvän mielen musikaalia. Koko salissa oli niin ihana ja upea fiilis. Yleisö lauloi näyttelijöiden kanssa yhteen ääneen Mamma Miaa ja Dancing Queeniä. Ja oikeesti, en keksi yhtään mitään huonoa sanottavaa tosta musikaalista: koreografiat oli tosi upeet, laulut hienoja ja tarina liikkui sulavasti. Toki Leijonakuningas oli visuaalisesti ja muutenkin laulusuorituksiltaan ja tasoltaan parempi, mutta Mamma Mian tarina ja muutenkin esitys oli sulavampi ja jollain tavalla "miellyttävämpi". Mamma Miassa tuli paljon läheisempi olo niihiin näyttelijöihin,ja se sai oikeasti tuntemaan, että ne näyttelijät oli siellä just sua varten. Esityksen jälkeen tuli tosi herkkä fiilis, kun yleisö taputti seisaallaan, ja oikein näki miten se vaikutti näyttelijöihin. Tämän jälkeen näyttelijät esittivät muistaakseni vielä 3 tai 4 ylimääräistä kappaletta, ja tämän aikana koko yleisö tanssi ja lauloi seisaallaan. Se oli aika uskomaton fiilis. Väistämättäkin esityksen jälkeen tuli tunne, että mä pystyn saavuttaa ihan mitä vaan mun elämässä, oli se sitten ura laulajana, näyttelijänä tai vaikka opettajana :)

Molemmat musikaalit olivat aivan upeita, eikä niitä pysty mitenkään vertailemaan keskenään! Joten, jos teillä on joskus mahdollisuus lähteä Lontooseen, menkää katsomaan musikaali! En usko, että tulette katumaan. Itse ajattelen olevani todella onnekas, kun näin kaksi aivan erilaista ja yhtä upeaa esitystä! :)





Untitled


Suurin osa museoista on Lontoossa ilmaisia. Joten, jos tykkäätte käydä niissä, niin menkää ihmeessä! Itse en ole mikään museoiden vakkariasiakas, mutta niissä on silti ihan kiva joskus käydä, jos ne vaan ovat vähänkin kiinnostavia. Itsellä oli toiveena käydä matkan aikana yhdessä museossa, ja mietin pitkään kumpi olisi kiinnostavampi: British Museum vai National History Museum. Natioinal Gallerya en edes oikeastaan harkkinnut, vaikka se sijaitsikin ihan 100-200 metrin päässä hotellilta. Viime vuonna ollessani leirikoulussa Berliinissä, tuli käyty niin monet taidemuseot läpi, ettei niihin nyt hetkeen ole tarvetta mennä.

Päätimme mennä National History Museumiin. Ehdimme käydä läpi vain dinosaurukset ja nisäkkäät, koska meillä oli samana päivänä liput varattuna Madame Tussaudsiin. Museo menikin aika lailla vain läpi kävellessä ja muutamia kuvia silloin tällöin ottaessa. En sanoisi, että kyseinen museo olisi ollut jokin merkittävän iso osa matkaamme, mutta tuli siellä ihan mielellään käytyä. Museorakennus oli tosi hieno ja muutenkin alue oli viihtyisä.



Untitled


Untitled

Untitled

Untitled


Ruuan kohdalla täytyy kyllä sanoa, että petyin hiukan ruokaan Lontoossa. Viikon aikana vastaan ei tullut kertaakaan oikeasti herkullista ruokaa, hyviä tuli jonkin verran, muttei kuitenkaan herkullisia. Jota kyllä ihmettelen, koska kuitenkin matkan aikana ehdimme syödä monessa eri paikassa, niin italialaisessa, kuin myös ihan englantilaisessa pubissa. Kaikkien kehumat Fish and Chipsitkin tuli syötyä, mutten oikeestaan mitään erikoista niistä huomannut. Ei tainnut tulla varmaan vain oikeita ravintoloita valittua, mutta seuraavalla kerralla sitten! Ravintoloiden palvelu oli kyllä erinomaista, ja siitä annan pisteet! En Suomesta vielä toistaiseksi ole löytänyt, niin hauskoja ja ihania tarjoilijoita! :)



Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled


Nuo pari viimeistä kuvaa on Leicester Squarelta, jonka itse lasken jonkinlaiseksi Lontoon ydinkeskustaksi. Siellä olimme oikeastaan lähes joka ilta, ja toiseksi viimeisenä iltana menimme sinne elokuviin. Pieninä formulafaneina, päätimme mennä äidin kanssa katsomaan Rush-elokuva, joka nimenomaan liittyi formuloihin. Ekaks olin tosi skeptinen koko elokuvasta, mutta loppujen lopuksi, se oli oikeasti erinomainen; juoni, tehosteet ja musiikit oli aivan mahtavat ja paljon paremmat kuin monessa muussa elokuvassa. Suosittelen tätä elokuvaa kaikille, vaikkette formuloita katsoisikaan. Siinä leffassa oli vaan kaikki tarvittavat. Kyseinen leffa perustui tositapahtumiin, ja sai mut vaan entistä kiinnostuneemmaks koko aiheesta. Elokuvassa oli lähes kokoajan pieni jännitys päällä, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Tuossa alapuolella on vielä elokuvan traileri, jos jotakuta kiinnostaa :) Ja kannattaa katsoa se, vaikkei kiinnostaisikaan. Elokuva oli loistava, ja itse varmaankin aion ostaa sen vielä erikseen ihan blu-raylle.













Tässä nyt oli varmaan aikalailla kaikki, mistä tässä postauksessa halusin kertoa. Ja muutenkin Lontoo on nyt aika hyvin täällä bloginkin puolella käyty läpi. Vielä kuitenkin matkaan liittyen, aion tehdä erillisen postauksen Warner Bros -studiolta, jossa myös tuli yhtenä päivänä käytyä. Myös Madame Tussaudsista todennäköisesti aion vielä jonkinlaisen jutun tehdä.

Näissä kolmessa viimeisessä postauksessa on aika hyvin tullut esiteltyä Lontoota ja erilaisia paikkoja, missä kävin. Lontoo on iso paikka, eikä siellä pysty mitenkään kaikkea neljässä päivässä kiertää. Itse ajattelen reissun olleen tosi onnistunut, vaikka Tower Bridge, St. Paul's Cathedral ja muutama muu kohde jäi kiertämättä. En pysty mitenkään vertailemaan, mikä on ollut mieleenpainuvin kokemus koko matkalta, koska niitä on jäänyt niin paljon! :) Tässä postauksessa haluan nyt kuitenkin vielä kehottaa teitä menemään Lontoossa nähtävyyksien ohella myös kaikkiin kulttuuritapahtumiin, esimerkiksi juuri musikaaleihin ja elokuviin. Ne teki ainakin mun matkasta unohtumattoman. ♥ 


perjantai 8. marraskuuta 2013

2. LONDON



Selena Gomez - Come & Get It


Moikka! Ja kiitos kaikille uusille lukijoille! Tätä blogia on ilo kirjottaa, kun tietää, että siellä toisessa päässä on joku kuka haluaa mun postauksia lukea! :) Mutta tosiaan, jos oot nyt mun blogissa ensimmäistä kertaa, niin kerrokin heti tähän alkuun, että syyslomalla olin matkalla Lontoossa, ja tästä olen jo yhden postauksen ehtinyt julkaista. Ensimmäisestä osasta löytyy kuvia ja tekstejä lähinnä Thamesilta. Joten, jos jotakin kiinnostaa niin täältä se löytyy! Mutta nyt Lontoon nähtävyydet saa jatkoa!

Ensimmäisen päivän aikana ehdittiin myös käydä katsomassa Buckinghamin Palatsia, joka siis toimii kuninkaallisten asuinpaikkana. Palatsista tuli ehdottomasti mieleen Tukholman Kuninkaanlinna. Enkä nyt päällisin puolin mitään hirveää eroa näiden välillä löytänyt. Toki Buckinghamin Palatsia ympäröi kaunis kullalla koristeltu aita, jossa oli paljon kaikkia yksityiskohtia. Palatsia enemmän mua kiinosti Victoria Memorial-patsas siinä Buckinghamin palatsin aukiolla. Tuntu tosi oudolta seistä siellä aukiolla, kun oli tottunut näkemään sen paikan vain telkkarista.


Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Takki/Only, Neule/H&M, Paita/BikBok

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Lähes kaikki, ketkä on käynyt on Lontoossa sanoo, että vahdin vaihto Buckinghamin Palatsissa täytyy nähdä. No niin mäkin olin ajatellut ennen matkaa. Kuitenkin päätettiin hyvän sään takia mennä Palatsille eriaikaan kuin vahdin vaihto. Eikä se haittaa ollenkaan. Kuitenkin me satuttiin just näkemään siellä joku vahdin vaihdon kaltainen tapahtuma. En sitten tiedä, oliko se joku harjoitus vai mikä, mutta ainakin ne vartijat käveli siellä ympäri pihaa. Näimme sitten vartijoita myös lisää ja lähempää, kun kävelimme palatsilta hotelille. Ja täytyy kyllä sanoa, ettei siinä montaa kuvaa niistä kehdannut ottaa. Ne vartijat näytti vaan niin tympeille ja alakuloisille. Okei, se kuuluu niiden työhön, mutta osaan vaan kuvitella kuinka "kivaa" on seistä tunteja paikallaan, samalla kun kasa turisteja ottaa susta kuvia, ihan kun olisit joku rakennus tai suurikin nähtävyys. Vähän tuli surullinen olo niiden puolesta, mutta enhän mä kuitenkaan tiedä, kuuluuko niiden toimen kuvaan jotain muutakin, kuin vain patsaana seisominen...


Untitled

Untitled


Seuraavaksi suunnattiin meiän hotellia lähellä olevalle aukiolle, Trafalgar Squarelle. Jos nyt olen oikein ymmärtänyt, niin se toimii jonkinlaisena Lontoon kohtaamispaikkana, ja on vähän samanlaisessa asemassa kuin Suomessa Senaatintori. Allapuolella on sitten sieltä ja meidän hotellin lähistöltä enemmän kuvia.



DSC07532

DSC07529

DSC07537

DSC07545

DSC07555

DSC07556


Illemmalla kun oltiin, jo vähän enemmän tutustuttu lähiympäristöön, päätimme vielä mennä katsomaan Piccadilly Circusta. Ja täytyy kyllä sanoa, että se oli aika upee hetki kun nousi metroasemalta ja näki heti kaikki suuret liikkuvat valokyltit edessään. Tuli heti sellanen pieni New York-fiilis, vaikka oikeesti ihan eri maanosassa ollaankin. Piccadilly Circus oli kyl yks ihanimmista paikoista Lontoossa. Varsinkin ilta-aikaan siellä oli niin kaunista ja upeeta, vaikka ympärillä häselsikin kokoajan valtavasti ihmisiä. Piccadilly Circuksesta saa kyllä aika hyvän kokonaiskuvan Lontoosta: joka kulman takaa tuli koko ajan kaksikerroksisia busseja, sekä mustia takseja. Piccadilly Circus on just sellanen paikka, jossa voisi vaan illalla istuskella kavereiden kanssa ja katsella maailman menoa :)

Jonkin aikaa Piccadilly Circuksessa oleskeltuamme, päätimme jatkaa matkaa Regent Streetille, joka on yksi Lontoon "pääkaduista". Regent Streetillä oli paljon tosi kauniita ja arvokkaan näkösiä taloja, ja kaikki ne oltiin valaistu tosi upean näkösesti. Katu oli myös täynnä kaikkia kalliita merkkiliikkeitä kuten esim. Burberry, Tommy Hilfiger ja Guess, eikä koko kadun varrelta halvempia liikkeittä edes kunnolla löytänytkään.

Siinä jonkin matkaa Regent Streetiä käveltyämme päädyimme Oxford Streetille, josta löytyikin sitten jo perus Mango, H&M ja Accessories. Käväisimme reissun aikana vielä toisenkin kerran Oxford Streetillä paremman ajan kanssa, mutta en kyllä löytänyt Lontoosta mitään kotiin tuotavaa. En vain kertakaikkiaan löytänyt sieltä yhtään mitään. Joitakin koruja tuli kyllä Accessoriesissa ihailtua, mutten sillä hetkellä niitä raaskinut ostaa. En tiiä, onko vika mussa, etten vaan jaksanut etsiä oikeen mitään kivoja vaatteita sieltä kaupoista, mutta ei se haittaa; rahathan vaan säästyy.



DSC07595

DSC07598

DSC07600

Untitled

DSC07642

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled


Voi, kun näitä kuvia riittäisi taas vaikka kuinka paljon... Tämä postaus alkaa kuitenkin nyt jo tulla niin pitkäksi, että mun pakko pätkästä tää tähän väliin. Alunperin olin miettinyt, että teen kaksi varsinaista postausta Lontooseen liittyen, mutta nyt se kuitenkin venyy kolmeen. Nyt kun nämä kaksi postausta ovat olleet aika nähtävyyspainoitteisia, ajattelin, että seuraavassa voisin sitten kertoa enemmän jotain kulttuuripuolta muun muassa musikaaleista ja muista, joissa reissun aikana kävimme. Lisäksi ajattelin ehkä tehdä vielä lyhyen postauksen Madame Tussaudsista ja Warner Bros Studio -kierrokselta. Joten, tässä ei todellakaan ole vielä kaikki! :)

Otan myös mielellään kommentteja ja kysymyksiä vastaan matkaan liittyen. Lukijat ovat aina myös iso plussa! :) Jatkoa tulee taas mahdollisimman pian!